Onpahan muutama tovi vierähtänyt viime kirjoituksesta. Kaipa se on arki niin kiireistä ettei muka sitten ehdi mitään tapahtumia kirjoittelemaan, mutta koitan parantaa tapani ja ryhdistäytyä useammin postaamaan.

Pikkusonnit meiltä haettiin välitykseen marraskuun puolessa v'älissä. tai eihän ne poitsut ihan pieniä olleet, Ekallakin oli painoa pitkälti yli 300 kiloa. Samoihin aikoihin meille tuli sitten muutamia elukoita lisää. Tässäpä uudet tytöt esittelyssä:

Joukon nuorin on kesäkuussa syntynyt Eulaalia.

Toukokuussa syntynyt Elli.

Tammikuussa vuoden täyttävä Essi, nämä kolme plus sitten meidän Ellu asustavat nyt vanhassa navetassa talven.

Helmikussa kaksi vuotiaaksi tuleva Armi on muiden lehmien matkassa ulkosalla. Armi on hereford, mutta suvussa on joku angus-rotuinen ollut, ja sieltä on mustan värinsä vetäissyt. Armin on määrä toukokuun paikkeilla poikia.

Emojen kylmäpihattokin on aikalailla valmis, laitan siitäkin kuvia jossain vaiheessa.