Tulipa eilen illalla käytyä sitten uudemman kerran päivystyksessä. Molemmilla lapsilla kun kuume vain jatkui ja jatkui, viikon olivat jo eiliseen mennessä olleet sairaina. Kuumelääkekin vain hetkellisesti alensi kuumetta, mutta aina se vaan nousi uudelleen..

Siellä sitten sai odotella, ensin ilmottautumaan pääsyä, sitten verikokeita. Pojasta otettiin verikokeet.. Kovasti tuo nuorimies taas jännitti sitä pistämistä, mutta hyvin meni kuitenkin. Sitten odoteltiin lääkäriin pääsyä.. Alkoi jo meitä myöhemmin tulleetkin pääsemään ennen meitä lääkärin luo, joka hieman ihmetytti..

Mutta lopulta sinne päästiin, pojalla ei verikokeissa ollut muuten mitään, mutta tulehdusarvo hiukan koholla,keuhkoista ei kuulunut mitään ylimääräistä, korvissa ei ollut mitään, eli kaikki ulkoisesti ok. Lääkäri päätteli, että pojalla on viruksen aiheuttama keuhkoputkentulehdus, jonka paraneminen voi kestää parikin viikkoa. Siihen ei kuulemma antibiootitkaan tehoa. Sai kuitenkin reseptin tehokkaanpaan kuumetta alentavaan lääkkeeseen.

Pikkuneitiä tutkittiin kanssa, ja korvatulehdus sieltä sitten löytyi. Antibioottikuuri tuli tytölle. Nopeasti tuo tulehdus on tullut, kun keskiviikkona kun tyttöä lääkärissä käytin niin silloin oli korvat ihan puhtaat. Mutta hyvä kun kuumeen syy selvisi ja sai lääkkeet siihen.

Tyttö sitten pitkästä reissusta väsähti aikalailla. Noin puolen tunnin kotimatka menikin nukkuessa.

1240145098_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nyt on tämän päivän molemmat lapsoset olleet paljon virkeämpiä, pojassa ei enää ole kuumetta ollut lainkaan, ja pikkutyttökin voi paljon paremmin. Toivottavasti ovat oikeasti paranemaan päin, eika enää tule takapakkia paranemisen suhteen.