Meidän uusimmat tulokkaat saapuivat keskiviikkona..

Tytöt olivat uudesta paikasta hieman ihmeissään ja päättivät lähteä sitten tutustumaan Vaaralan maisemiin omin päin.. Eli siis karkasivat käsistä. Aikansa seikkailtuaan ja moninaisten vaiheitten jälkeen meidän komeat hereford-hiehot saatiin navettaan. Ja kuten kuvasta näkyy, myös kelkka oli apuna tyttöjen kiinni saamisessa.

Hangessa nämä tulevat äidit menivät kuin tyhjää vain, ei lumi haitannut menoa lainkaan. Muutaman kilometrin jälkeen olivat kuitenkin vähän hengästyneitä ja ottivat loppupäivän rauhallisesti navetassa. 

Nyt hiehot ovat jo navetassa rauhoittuneet, tässä sitten Yökkö.

Ja Värttinä

Tytöt tosiaan poikivat alkukesästä, ja sitä kovasti odotetaan. Näiden kaverusten lisäksi meille saapui myös toiset kaksi hiehoa, joista myöhemmin kuvia tulossa.